tiistai 30. lokakuuta 2012

Kylässä Muslimeilla! :)

Hei lukijat,

Tänään oli aika kiintoisa päivä. Olin sopinut naapurissa asuvien Musliminaisten kanssa tapaamisen, jotta voin auttaa heitä tekemään afganistanilaista "toffeeta" nimeltään Sheerpira. Oli jännittävä odottaa koko päivä koska menen sinne. Ja kun aika tuli oli ihanaa! :> Olen sellainen Muslimifriikki, että nautin kun saan seurata, miten Muslimikulttuuri menee ja millaista se on, kun en ole sitä saanut seurata esimerkiksi lapsuudessani, niin kuin monet muut syntyjään Muslimit ovat. 
Autoin heitä Sheerpiran kanssa ja Aisha nautti, kun sai riehua kaikessa rauhassa, eikä ketään huutanut/kieltänyt häntä tekemästä, mitä hän halusi tehdä; heitellä popcornit, sipsit, keksit ja jopa lasikulhon lattialle. Mutta ei se heitä haitannut. Minulle tarjottiin hyvää afganistanilaista ruokaa, itse tehtyä leipää ja chilisalsaa. :) Kun olin siirtymässä olohuoneeseen, Aisha oli murustanut soffalle ja Musliminainen ripeästi menee ja heittää roskat mieluummin lattialle, ettei vieraan tarvi istua niiden päälle. Ja muutenkin, Muslimikulttuuri ei salli ruoan päälle istumista tai esimerkiksi ruoan heittämistä vessapyttyyn. Ruoka on pyhä asia, eikä sitä tule heittää sinne, minne ihminen tekee asiansa. 
Oli oikein onnistunut päivä, vaihdoimme facebook tietoja, ja siellä sovimme seuraavasta tapaamisesta, milloin he tekevät minulle afgaanilaisen juhla-aterian, ja opettavant miten tehdään erilaista riisiä, kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet. :) Huomenna tiedossa kaupunkireissu siskoni Millan, Aishan ja äitini kanssa, jolloin menemme mm. hakemaan minulle seuraavan Christina Aguilera-kokoelmaan pääsevän hajuveteni, jonka saan äitiltä syntymäpäivä lahjaksi. Siis huomisiin!

- Eveliina

lauantai 27. lokakuuta 2012

Talvi!

Hei lukijat,


Tänään on ollut todella mukava päivä kokonaisuudessaan. Aishakin nukkui puoli kymmeneen vaikeasti nukutun yön jälkeen, mikä oli ihan mukava yllätys! :) 
Ruoaksi laitoin ihanaa talvista lihapataa, jonka hautumiseen menee kolme tuntia, Aisha kävi jo tuossa välissä ulkona siskonsa Nean kanssa nauttimasta lumesta, jota niin yllättäen tuli jo lokakuussa. 
Myöhemmin Aisha ja minä mentiin ulos vielä pariksi tunniksi ja oli ihana nähdä, kun Aisha nauttii niin kovin sellaisista asioista, jotka meille muille olisi niin normaaleja. Nea otti muutamia kuviakin meistä, jotkut olivat oikein kivan talvisia. :> 
Talvi on ehdottomasti minun lempi vuoden aikani. Herään kuin horroksesta silloin, ja piristyn. On ihana haistella ilmaa ja tuntea se ihana pieni pakkasen kirpakkuus. :)
Nyt keittelin itselle mukavat kupposet kahvia, lakkasin kynnet, odottelen, että pääsen laittamaan pyykit ja teen sen jälkeen popcornia. :D Tyypillisiä rutiineita minulle. On hyvä, ettei jätä kotitöitä aamuksi, koska sitten aamu alkaa aivan totaalisessa kaaoksessa ja stressissä, olen huomannut. Ja huomenna on luvassa se kellojenkin siirtäminen, mikä vaatii kyllä taas huomisen päivän totuttelemista.
9.11. on tulossa mun ja aviomiehen ensimmäinen vuosipäivä naimisissa olevana pariskuntana. :) <3 Aika menee niin nopeasti kyllä, ajatella että Aisha ei osannut silloin edes ihan vielä kävelläkkään. Ja nyt hänkin on jo iso tyttö. Kuka olisi arvannut, että kun minä ja mieheni tapasimme silloin syksyllä 2009, päätyisimme naimisiin? Ei varmasti kovin moni. Moni ei itseasiassa edes uskonut, että meistä tulisi yhtään sen enempää, mutta onneksi yhteinen rakkaus ja intohimo piti meidät yhdessä ja lujasti ja ehdottomasti samat tulevaisuuden suunnitelmat ja elämänarvot. Olenkin useasti kiittänyt miestäni siitä, että hän todisti kyllä niille, ketkä meidän suhdetta epäilivät, että hän oli tosissaan. Minusta nyt ei tarvi edes puhua, kun olin jo myyty ensi näkemältä. :D Haha! :) Mutta onneksi kävi näin, koska nyt meillä on ihana lapsi ja ihana muu perhe, jotka kaikki ovat toistensa tukipilareita. Olemme kuin pieni yhteisö. :)) Kiitos Basri! Olet paras aviomies, paras isä ja hyvä sydäminen ihminen, joka ei pelkästään auta perhettään, vaan auttaa myös muita. <3


Alla olevat kuvat ovat vain osa, joita Nea otti. Harmi, ettei tuo lumi varmasti kauaa maassa pysy, siksi halusinkin ehdottomasti saada kuvia, kun sitä vielä on. :>







perjantai 26. lokakuuta 2012

Lukijalta saatu haaste! :)

Moi.

Eli tänään on vuorossa lukijaltani (http://drown-in-my-world.blogspot.fi/) Henna-Kaisalta saat haaste, jossa tarkoituksena on esitellä muille oman elämänsä aakkoset. Itse en taida nyt lähteä haastamaan ketään takaisin, mutta teen sen itse kuitenkin. :>

A = Tämä on aika helppo, eli Aisha, minun ensimmäinen biologinen lapseni, jonka elämää saan ylpeydellä seurata joka päivä, miten kasvaa ja kehittyy koko ajan.

B = Basri. Rakas mieheni, jonka ansioista en ole alkoholisti ja huonoilla teillä. Auttaa kaikessa ja tekee perheensä eteen enemmän töitä, kuin mitä ITSE olen koskaan nähnyt kenenkään tekevän. Sanoo joka päivä rakastavansa minua, ei ikinä unohda. <3 Kiitos aviomieheni olemassa olostasi, ilman sinua ei olisi minua.

C = Cafe. Kahvi. Johonkin oli pakko tämäkin saada. Mun ilta on aina sama, Aisha nukkumaan, kahvinkeitin päälle, masterchef, blogi, Facebook.. Iltakahvi on ihanaa!

D = Dashuri. Rakkaus albaniaksi. Todella tärkeä asia, etenkin se että löydät itsellesi sen oikean ihmisen, jonka kanssa haluat jakaa elämäsi. <3

E = Elämä. Joskus saat siihen uuden mahdollisuuden ja silloin kannattaa käyttää se hyväksi. Arvosta sitä, elä sitä, elä se itsellesi, älä muille. :)

F = Facebook, en oikeastaan kommentoi kenellekään facebookissa, paitsi Muslimisiskoilleni, esim. neuvoja, kehuja tms.. En käytä sitä hirveästi kuin blogini julkaisuun, ns. tyylikuvien ja joskus joidenkin ärsyttävien tapahtumien tai opettavaisten kommentien julkaisuun. 

G = Gesuar. Eli onnellinen albanian kielellä. Olen sitä, itken todella usein nykyisin onnesta. Mies parkani, kun joutuu aina kuuntelemaan nyyhkyttelyäni. :D 

H = Huumori. Sillä pärjää aika pitkälle elämässä. 

I = Islam. Ilmiselvä valinta varmasti. :) Mutta sattuu olemaan minulle erittäin tärkeässä asemassa elämässäni; se johdattaa, auttaa arkipäivän asioissa, sekä pitää minut vahvana kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

J = Jaksaminen: yöherääminen, aamuherääminen, kaupassa käynti, ruoanlaitto, siivoaminen, lasten hoito, ulkoilu, siivoaminen, siivoaminen. :D Täytyy tasapainoittaa päivät niin, että jaksaa aina tehdä samat rutiinit.

K = Koti. Ihana paikka tulla, ja rakastan pitää sen siistinä. 

L = Läsnäolo. Hirveän tärkeää minulle lapsen kasvatus etiikassani. On ihanaa, kun lapsi tietää, että joku on aina läsnä ja pätee myös kuunteluun. :)

M = Musliminaiset. Taas aika selkeä valinta. Olen Muslimibongari, aina, kun näen Musliminaisia porissa, tulen onnelliseksi. :) Outo tapa jonkun mielestä, mutta en mahda itselleni mitään. :) Perheenikin aina sanoo minulle, että katso, kello kolme, huivipäinen Muslimi tulossa. :D

N = Nooralotta. Meidän perheen vanhin lapsi. Ihana ja avulias ihminen. :)

O = Oppi. Koskaan sitä ei voi olla liikaa. Itse olen kauhea Islamin uskon opiskelija. Säännöllisesti kasvatan tietämystäni,etteipääse unohtumaan.

P = Pulla. Leivonta ja ruoanlaitto on lähellä sydäntäni. 

Q = Qytet, on albaaniaa ja tarkoittaa kaupunkia. Aisha rakastaa kaupungille menoa, koska pääsee bussiin. :)

R = Rukous. Suoritettava joka päivä. :) Olen opetellut Arabiaksi rukoukset, ja se on sellaista omaa aikaa. :) Joka kerta myös extra rukouksia, jossa kiitän Jumalaa kaikesta minkä hän on minulle antanut, ja pyydän anteeksi, jos olen tehnyt jotakin ohi opetuksien. :)

S = Silmät. On sielun pieli. Silmät kertovat paljon ihmisestä.

T = Teinit. Meillä on niitä kaksi kotona. On ne vaan joskus niin ärsyttäviä, mutta silti niin ihania. :)

U = Uni. Todella tärkeä asia, etenkin pienen lapsen vanhemmille.

V = Valitus. Paljon kuultu on. :D 

X = Xmas. Lyhenne joulusta. Joulukuu yleisestikin on ihanaa aikaa. Aishakin syntyi silloin ja jouluna kaupoissa on aina ihana tunnelma, ja radiosta soi joulumusiikki. Muslimit sinänsä eivät kuulu viettää joulua, mutta silti, ei sitä voi kieltää, etteikö se olisi kaunis. :)

Y = Yöherääminen. Meillä herätään vieläkin ainakin vähintään 4 kertaa/yö. :D

Z = Zemer. Albaniaksi sydän. Koitan tehdä kaikki asiat nykyään täydestä sydämestä

Å = Pakko laittaa sama, kuin Henna-Kaisa, eli Åbo, turku. Sinne jos jonnekin suomeen haluaisin muuttaa. :)

Ä = Äiti. Aina lapselle niin tärkeä. Jokaisen äidin kannattaa muistaa se, että jokainen lapsi on aina lapsi, vaikka kuinka se kasvaisi. :)

Ö = Ötökät. En tykkää. :S Minulla on kova työ opettaa lapseni olemaan pelkäämättä niitä. Mutta haluaisin kyllä. :D

Vaikea pala oli! :) Mutta sain kaikki kohdat tehtyä! :) Kiitos Henna-Kaisa! 

- Eveliina

torstai 25. lokakuuta 2012

Synttäripäivä!

Moi!

Tänään oli syntymäpäiväni. Tytärpuoleni leipoi minulle kakun ja minä leivoin vielä toisen. :) Ei oikein tässä iässä enää tulee kovin mitään synttäreitä vietettyä, äitini kävi kahvilla ja vei myös kakusta siskoilleni mukanaan, kun he eivät päässeet mukaan. :)
Paljon on kyllä tapahtunut näiden vuosien sisällä. On ollut joitain todella suuri muutoksia elämässäni ja kehitystäkin on nähty hirveästi, kuin mitä olin esimerkiksi neljä vuotta sitten. Elämä kuljettaa sinut juuri sinne, minne sinun kuuluukin mennä. Niin minä ainakin ajattelen. Seuraavat 24 vuotta voinkin sitten jatkaa itseni kehittämistä ihmisenä ja Muslimina, sekä koittaa ehkä olla hivenen kärsivällinen ihmisiä kohtaan. Olen vain äkkipikainen ja hyvin hermostuva ihminen, jos minua ei ymmärretä tai lähinnä ellei pointtiani tajuta. Olen sellainen kirjoittaja, että vain todella hyvin tekstin sisään menevä ihminen tajuaa, koska olen hieman vitsikäs, sarkastinen tai jotakin muuta siltä väliltä. 
Olen siis pahoillani, että joskus voin olla hieman kärkäs, mutta olen vain todellakin kokenut omalla kohdallani todella paljon asioita, etenkin rasismiin liittyen, ja minusta on tullut sellainen, että en oikeasti usko, että hirveen moni suomalainen oikeasti katsoo asioita niin, että esim. olisin itse valinnut Islamin, ja uskon että aika moni suomalainen on myös rasisti jossakin mielessä. Haluan vain tehdä selväksi postauksissani ja kirjoituksissani, että Islam oli oma valinta ja että en siedä, miten suomalaiset kohtelevat ulkomaalaisia. Ja myöskään en voi ymmärtää, miksi suomalaiset, ainakin useat, haluavat että ulkomaalainen luopuu kulttuuristaan, kun tämä tulee suomeen? Eivät he mielestäni ole uhka. Erilaiset kulttuurit olisivat kauniita rinnakkain. Molemmat voisivat oppia toisilta ehkä jotakin ja maailmasta tulisi niin kiva, jos kaikki vain voisivat hyväksyä toisensa sellaisina, kuin ovat. :)
Mutta okei, eli otin muutamia kuvia huiveista, joita ei ole paljon tullut käytettyä ja koitin laittaa hieman erilailla niitä. Sekä tottakai kakuistakin löytyy kuvat! :))

Voisin käyttää aina huivia todella peittävästi näin, mutta se
voisi aiheuttaa närkästystä ainakin porissa. Ehkä joskus saan
joko rohkeutta tai muutetaan jonnekin missä voi aina käyttää
ihan niin kuin itse haluat.

Albanian värit! :) Mieheni on albaani! :)

Nean tekemä kakku! Siis tytärpuoleni http://neas-obsessions.blogspot.fi/ tuossa
linkki hänen blogiinsa! :)




Tässä käytin sellaista "ympyrähuivia"
eli missä ei ole avonaisia päitä. :)

- Eveliina

maanantai 22. lokakuuta 2012

The Muslims!

Heippa!

Tämä on nyt sellainen kirjotelma, joka on vain minun mielipiteitäni, eikä tarvi ottaa niin vakavastikaan. Ihan vaan jaan muutamia asioita kanssanne.
Eli, Islamista haluaisin kertoa Teille, lukijat, on olemassa erilaisia Muslimeita, erilaisista paikoista ja erilaisista kulttuureista. Eri kasvatuksella, eri mausteilla, on käännynnäisiä, Sunnalaisia, Shiioja, Suufeja, Mystikkoja, monia alakuntia.. 
Jotenkin ihmiset ei kai sitä tiedä, okei, ei itselläkään länsimaalaisena eläneenä tullut ajatelleeksi, mutta ok. Eli, suurinosa Muslimeista on Sunneja, jotka noudattavat siis Profeetta Muhammadin elämäntapaa ja Koraania. Kun taas toinen enemmistö, Shiaat, ovat enemmänkin sellaista voisi sanoa valtion ja Imaamien kansaa. Sekä Alin, profeetan neljännen seuraajan puolesta puhujia. 
Nämä kaksi "koulukuntaa" eroavat hirveästi toisistaan ja esimerkiksi Iran ja Irak ovat näitä maita, joissa noudatetaan Shiialaisuutta ja nämä maat ovat hirveästi myös otsikoissa. Ehkä monet ihmiset maailmassa, eivät ymmärrä tosiseikkaa, että näiden maiden ihmiset ovat totaalisesti erilaisia, kuin Sunnalaisissa maissa asuvat. Joutuvat noudattamaan samaa uskontoa totaalisesti eri pohjalta. Mielestäni, SIIS MINUN MIELESTÄNI, näitä kahta uskontosuuntausta ei saisi verrata toisiinsa, vaan ne pitäisi pitää erillään. Yli 90 % kaikista maailman yli miljardin Muslimista kuuluu kuitenkin Sunneihin, mutta jotenkin tuntuu että heitä kohdellaan Shiioina. Eroista kannattaa lukea kyllä, selventää hirveästi käsitystä erilaisista Muslimeista maan päällä. :)
Toisena asiana, jotkut Muslimit muuttavat länsimaihin ja päättävät luopua uskostaan, jotkut ihmiset päättävät sitä noudattaa enemmän, kuin muut, jotkut salaavat sen puolisoiltaan, jotkut kannustavat muitakin siihen. Ja sitten on myös niitä, jotka rakastavat uutta elämäntapaansa niin paljon, että tekevät mitä vain, että muutkin tietävät sen. ;) Muistissa on hyvä pitää, että oli kyse mistä uskonnosta vain, ihmiset ovat erilaisia, on omat mielipiteet ja aatteet. On ylpeys uudesta sisäisestä vahvuudesta, jonka länsimaalaisuus olisi voinut tuhota, on kaikenlaisia ihmisiä. Mutta onnellisia kaikki saavat olla, että nyt asutaan sellaisessa maassa kuin suomi, jossa on Freedom of Speech, sananvapaus. Jokaisella. Elävällä, uskovalla, vähemmän uskovalla. Ei se mitään, rakkautta ja ymmärrystä kehiin ja onnellisuutta toisten puolesta, eihän aina voi tietää, mistä toisen ihmisen uusi elämä Muslimina esimerkiksi sai alkunsa. Kaikki ei aina ole miltä näyttää, don't judge a book by it's covers. Jokaisessa meissä asuu pieni käännynäinen.


-Eveliina

tiistai 16. lokakuuta 2012

Mietiskelyjä..

Moikka!

Tietooni on tullut hieman sellaisia asioita, mitkä pistää mut ainakin tällä erää hieman perumaan minun edellispäiväistä blogia.. Tai ainakin aion selvittää, kuka puhuu ja mitä puhuu? Todella ärsyttävää, jos yksi tietty ihminen elämässäni oikeasti kehtaa valehdella asioista niin, että koko suku menee sekaisin. :( Ja sillon myös tulee puhuttua asioista, joista ei ollutkaan varmuutta.. 
On vain niin vaivaalloista yrittää saada ihmiset periaatteessa hyväksymään itsensä uudenlaisena ihmisenä, koska en voi sanoa olevani se sama Eveliina, jotka muut menneisyydestäni tuntevat. Ja parempi niin. Ja siksi myös omat epäilykset ovat todella vahvoja, että jotkut ihmiset eivät varmasti hyväksy minua, pelko jopa, sellainen että nousee puolustuskannalle jo valmiiksi. Vaikka ehkä pitäisi kuitenkin odottaa ja katsella tilannetta ensin, ja punnita, minkälainen ihminen on rasisti? Toinen osapuoli ei osaa päästää irti nuoruudestaan, ainakin sitä mieltä itse olen, sori jos olen väärässä, ja toista osapuolta en oikein tunne enää, mutta on ainakin yleensä ollut fiksusti elävä. Mutta joo, tästä tulee minun Sherlock Holmes-moment. :D

Ja sitten tähän päivään...

Turun reissu siis takana. Ja tosi mukavaa ja rentouttavaa oli! Aisha käyttäytyi ensimmäistä kertaa koko matkan, kuin enkeli. :) Söi kiltisti ravintolassa ja nautiskeli itsekin kaupungista. Käytiin Dennis Pizzeriassa syömässä ja tytärpuoleni lääkärin vastaanotolla. Oli oikein onnistunut reissu! Seuraavaksi voisi kyllä jäädä yöksi, että ehtii käymään kaupungissakin. :))
Lisään automatkasta ja meidän talon hissistä, minusta, otetun kuvan alle. :D Oikein muuta ei tullut otettua koko matkasta. Aishaa tulee viihdytettyä aina niin paljon, ettei ehdi hirveesti kuvailemaan.  Lisäsin myös yhden kuvan kirjoista, jotka tarttuivat kirjastosta käteeni. :> Mutta siis lisää tällaisia päiviä! Ja olen niin ylpeä, että saan olla tuollaisen lapsen, kuin Aishan Mami! Alhamdulillah. <3

Rakkauden määrä sinua kohtaan on sanoin kuvaamatonta. <3


Kevyttä iltalukemista. ;)
- Eveliina

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Relax.

Hei,

Okei. Tehdään tänään näin, RENTO blogi! Eilinen oli aika rankkaa tekstiä jollekin, tiedän, mutta... Jep! :) Eli tänään oli Benyaminin nimiäiset, oli aivan ihana tapahtuma, jossa Imaami lausui rukouksia ja hänen 2-vuotias tytär teki rukousasennot upeasti, oli aivan syötävän suloista!  Juhlaan saapui myös Einin edesmenneen parhaan ystävän mies ja lapset + hänen äiti, joka oli niin ystävällinen ja ihana, voisin aivan hyvin kuvitella olevani hänen kanssaan erittäin hyvissä väleissä! :) Kun lähdin hän tervehti minua sillä kauniilla tervehdyksellä, jonka Jumala on meille Muslimeille säätänyt keskenämme sanottavaksi: Salam Aleikyum! Todella mukavat juhlat! :)
Aisha oli aivan taivaissa ja leikki pienten lapsosten kanssa ja nyt vain toivoo, että itsellä menisi kaikki sen verran hyvin, että pystyisi yhden vaavin lisää pyöräyttämään. ;) Aishalle ystävä jakamaan elämän tyrskyt ja onnet, samat arvot, sama veri ja kasvatus. :))
Myöhemmin Milla-siskoni tuli kylään ja otettiin muutamia kuvia, jotka lisäsin tuohon alle. Oli muutama aika onnistunut syksyinen kuva! Millan kanssa oli hauska viettää pitkästä aikaa laatuaikaa! <3 Kiitos kuvista ja hauskasta seurasta!
Ja eilisestä blogista sen verran, että ne jotka siitä vetivät herneen nenäänsä, ei ole minun keksimääni juttua, vaan ihan mitä olen kuullut puhuttavan. Ja jos joku osaa lukea, on se aivan selvää tekstiä, ja puhun siinä lähinna tädistäni. Mutta kaikilla ei sitä semmoista ns. juonessa pysymisen taitoa ole. Mutta toivottavasti kun muutaman kerran lukaisee, siinä mainitaan: hän haukkui ja etenkin tätini. Ja juttu jatkuu siitä... Mutta okei, tottakai voi osua arkaan paikkaan, kun kirjotellaan rakkaimmista, mutta on myös paha kun haukutaan rakkaimpia! <-- viitaten minun rakkaimpiini. Mutta jokaisella on oma näkemyksensä asioista, ymmärrän.

Ja sitten ne kuvat:





















- Eveliina

lauantai 13. lokakuuta 2012

Juuri niin.

Moikka!

Tänään on ollut oikein kiva päivä tyttären kanssa. Päivä sujui sutjakkaasti ja sain aikaseksi ottaa kaapin kätköistä espresso/cappuccinokeittimen kaapista ja tein itselle ihanan cappuccinon. :) Oli ihanaa ja rentouttavaa nyt kun kylmätkin ovat saapuneet. 

Mutta sitten vähän syvällisempiin asioihin... 


Elämän epäreiluus kyllä joskus on maailman ärsyttävin asia, vieläkään ei tiedä, kuka on puolellasi ja kuka oikeasti vettuuntunut Islamistani. Sitä alkaa miettimään, että mikä tässä kaikessa on se paha? Miksi ihminen ei saa tehdä parannusta, ja miksi aina mieheni saa kaiken syyn siitä, että minusta tuli Muslimi? Eikö minulla muka ole omaa järkeä ja päätäntävaltaa? Ehkä minun elämässä on asioita, mitä ulkopuoliset eivät tiedä, mikä sai minut hakemaan jotakin muuta elämääni? Lohtua, suojaa, apua ja johdatusta. Ehkä. Mutta eivät he sitä ajattele, rasisti kasvattaa rasisteja, epäilijät pysyvät aina epäilijöinä. Ja katkera ihminen katkeroituu lisää. Olen aina ollut/yrittänyt olla hyvä sydäminen ja auttavainen, ja nyt kaikenlisäksi vastuuntuntoinen. Olen lapselleni loppuun asti hyvä esimerkki ja hyvä kasvattaja, vaikka se tarkoittaisi, että menetän kaikki Teidät epäilijät/haukkujat. Ei se haittaa. At least I got my family.





-Eveliina

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Vauva vieraita tulossa! :)

Hei lukijat,

On kulunut kauan taas kun olen viimeksi kirjoittanut, mutta halusin kirjoittaa vasta, kun olen saanut joitain kuvia aikaiseksi. :)

Eli päivät ovat kuluneet kaupungissa ihaillen uusia syysvaatteita. Einin kanssa käytiin juuri joku päivä ja löysin Aishalle leluja ja vaatteita, oli muuten ensimmäinen kerta kun menin kaupunkiin ilman Aishaa, ja oli kamalaa! Aisha oli mummulla hoidossa. Oli niin yksinäinen olo ja mietein kenelle puhun linkka matkan ja ketä vahdin. Oli todella outoa.  Mutta pääasia on että Aishalla oli ollut hauskaa ja oli kiva viedä tuliaisia hänelle. :)
Huomenna ja ylihuomenna on tiedossa vaavin hoitoa, kun Eini antaa vauvansa hoitoon meille, kun hänellä on nimiäisten järjestelyt kesken. Minusta ja Basristakin tulee semmosseet epäviralliset kummit, Muslimithan ei periaatteessa semmosseehen usko, mutta me ainakin haluttiin suostua, koska ei lasta kuitenkaan kasteta, ja lapsi on myös Muslimi. :)
Oli outoa, miten kun menin kauppaan Aishan kanssa ja olin pukeutunut tuohon turkoosiin huiviin, joka näkyy alhaalla, ihmiset tuijottavat ja jopa paheksuvatkin, oli toki joitain ihaileviakin katseita, huivia kohtaan siis, mutta kuitenkin, en ymmärrä mikä siinä voi olla niin kauheaa. Kaupungissa kun olin, sain jopa joltakin myyjältä kehuja sen väristä, mutta useimmiten ihmiset vain tuijottavat. Siinä yleensä onkin se suurin syy, miksen käytä joka päivä hienoja huiveja, vaan minulla on yleensä tylsä musta huivi. No, toivottavasti Poriin saapuisi kauhea määrä Muslimeita, jotka käyttävät huiveja, että täälläkin meitä alettaisiin kohdella kuin normaaleita ihmisiä.

Sitten alhaalla joitain kuvia, mitä sain aikaiseksi ottaa:

Päivän vaatteista hieman kuvaa. :)


Kuvan lisäsin siksi, että siinä näkyy tuo minun beige Objectin takki
jonka hankein 30 €:lla Zalandosta. (OVH 79,95) eli oli aika löytö.

Näillä meikkaan useasti itseni. Uusin hankinta Eyeliner MaxFactorilta.
Sekä Maybellinen Color Tattoo voidemainen luomiväri, värinä kulta. On suosittu väri sitten, kaikista paikoista oli ostaessani melkein loppu. 

Christina Aguilera Collection. Olen hieman Christina-friikki. :)
Synttärilahjaksi tiedossa uusin hajuvesi äidiltäni, Red Sin, jota en
malta millään odottaa. :)


Kynsilakat ovat yksi intohimoni. Ensimmäistä kertaa elämässäni
kynteni ovat niin hyvässä kunnossa, kiitos käsin tiskauksen, että
haluan lakata ne jatkuvasti, ja mieluusti eri värillä Uusin hankinta on
Goshin kynsilakka, värinä Rusty, mieheni osti sen minulle 5 €:lla. (ovh 9,90)
Levittyy kuin unelma ja on yksi parhaista merkeistä, joita olen kokeillut.

Siinä kynsilakat joita on vielä jäljellä. :D Näyttää aivan pieneltä
armeijalta. :)

Mutta tämä postaus oli kai tässä, olen iloinen, että sain jakaa jotain taas itsestäni kanssanne. :) Kiitos kärsivällisyydestä yhä, olen oikeasti aika kiireinen kotiäiti. :)) Ja postausehdotuksia ottelen myös ilomielin vastaan! 

- Eveliina