maanantai 26. marraskuuta 2012

Kuulumisia taas..

Hei lukijat,

On taas kulunut tovi, kun olen viimeksi saanut inspiraatiota kirjoittaa tänne. Mutta aika on kulunut niin nopeasti, että en edes huomannut, että viime postauksesta on jo viikko. :)
Eli, päivät ovat olleet aika mukavia, Einin kanssa kuluneet nopeasti. Taloa siivoiltu ja jouluvaloja laitettu joulutunnelmaa tuomaan. :)) Ihanaa, kun on taas se aika vuodesta, kun saa rentoutua ja hiljentyä, tehdä jouluruokia ja nähdä, kun koko perhe on onnellinen. Nyt onkin tiedossa joululahjojen hankkiminen perheenjäsenille, tulee tosi kiva shoppailureissu! Aishalle tonneittain leegoja, kun tyttö on niin kovin innoissaan niistä! <3  
Eilen käytiin Aishan, äitini, siskoni ja isäpuoleni kanssa karhuhallissa lastenpäivillä katsomassa muita lapsia. Aisha juoksenteli vapaana ja onnellisena ympäriinsä ja oli ilo seurata, kuinka onnellinen hän oli. <3 :> Annan vaikka koko sydämeni hänen puolestaan ja en malta odottaa, kun saan lisää lapsia. Ja Aisha saa leikkikaverin. Toivottavasti kaikki vain menisi hyvin, tuntuu niin uskomattomalta saada uusi vaavi, yritettiin niin kauan ja yhtäkkiä onnistui kahden epäonnistumisen jälkeen. Toivo oli periaatteessa jo mennyt. No, se siitä. Toivotaan vain parasta. :)
Tänään tuli siivottua koko kämppä ja parvekekin. Tuoksukynttilöitä laitoin ympäri asuntoa ja oli kiva nauttia puhtaasta kodista. Tänään kyllä oli taas sellainen päivä, että kaikki lapset olivat kotona, joten ei sitä puhtautta kauaa koskaan silloin kestä. :D
No, päätinpä päivitellä kuulumisia hieman, jotta tiedätte että olen vielä hengissä. Seuraavaksi olisi kiva tehdä taas kuvapostaus, jossa voisin vaikka esitellä uuden ihanan Vilasta löydetyn -20% olleen punaisen parkatakin. <3 Minun mieheni osti sen minulle yllärinä, ihana mies! <3 Kiitos.

- Eveliina

lauantai 17. marraskuuta 2012

Meteli, minne menit?

Moikka!

Nyt meikäläinen istuskelee television ääressä katsellen vanhaa lempisarjaansa sinkkuelämää. Yksin. :O Missä on minun perhe? Tämähän on outoa. Teinit meni varmasti toista tai kolmatta kertaa koko aikana, kun olen ollut heidän elämässään mummulaan yöksi. Ja tuo pienin pirpana sai valvoa juuri mamin kanssa melkein yhteentoista ja nyt hänkin nukkuu. Mutta nyt laskeutui hiljaisuus... 
Olen toki kaivannut aikoja, kun ei tarvi jutella kenellekään, saa vain olla, mietiskellä, mutta olis nyt silti se mies tässä, kun kerrankin asunto on tyhjä! :D Mies, minne sinä nyt menit? Ai, huppista. Töihin tietty! Mutta okei. Hauska fiilis, rentouttavaa jopa... Mutta ei sitä ison perheen meteliä kyllä mikään kuitenkaan korvaa, ja sitä vain jotenkin tulee ikävä. Perhe on niin iso osa minun elämääni, että sitä ei osaa arvostaa kunnolla, kun koko ajan painaa tuolla jossain ulkona pikkusen kanssa viihdyttäen häntä ja sen jälkeen aina täytyy kotikin ylläpitää ja ruoka olla pöydässä, ettei oikein ehdi miettimään asioita syvällisesti. Itse henkillkohtaisesti olen tehnyt sen verran isoja muutoksia elämässäni näiden muutaman vuoden aikana, mitä en koskaan uskonut tekeväni, edes pakosti perheeni takia. 
Mutta nyt, elän perhettäni varten. Olen uhrannut paljon ja luopunut paljosta, mutta myös saanut tilalle tuplaten. Viisautta, kunnioitusta, rakkautta ja onnellisuutta. Sekä paikan Neziri-perheen mammana, joka hoitaa asiat kotona ja pitää huolta, jos on tarve. Se tuo itselle varmuutta ja iloa, kun katselee joitain ikäisiäni, joilla ei vielä ole mitään tämänkaltaista, tai jotka vasta sopeutuvat. Mutta loppujen lopuksi, perhettä ei tule perustaa ennen kuin uskoo, että kaikki se, mitä perheeseen kuuluu, tulee mennä sinun tarpeidesi edelle, sitä mieltä minä olen. Olin erittäin onnekas, että kun tapasin Basrin sain hänen mukanaan perheen. Totuin jo alusta asti, millaista se on, ja kun saimme ensimmäisen yhteisen lapsen, ei perheessä ollut minulle mitään uutta, vaan olin jo tottunut lapsiin. Muutkin voisivat vain päästä irti ja lopettaa ainainen "oman ajan" vatvominen ja sen etsiminen. Omaa aikaa on, kun katsot perhettäsi ne muutamat ei-kiireiset sekunnit päivässä ja tajuat, että tässä on minun perhe, olen onnellinen. Ei elämäni olisi täysi ilman heitä. Omaa aikaa on kun nautit siitä, mitä sinulla jo on ja tajuat sen ennen kuin on liian myöhäistä. Oma aika on vain taru, johon kaikki nuoret äidit luulevat haluavansa pyrkiä. Oikeasti, se on rauha jota he etsivät.

- Eveliina

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ajatelmia...

Hei taas,

Päivät ovat menneet sujuvasti Aishan kanssa leikkien. :) Mutta myös huomaten, kuinka pieni asunto meillä on ja kuinka paljon kaipaan mieheni kanssa rentoutumista kahdestaan. Joskus vain on enemmän sellaisia päiviä, kun huomaa kuinka vähän sitä kaksinolo aikaa on ollut. Meilläkin oli niin, että kun muutettiin yhteen, meillä oli jo heti kolme lasta, ja vielä kaksi olivat pahimmassa teini-iässä. Ja nyt on pikkunen pian 2-vuotias ja uusi tulokas matkalla. Nyt jos joskus olisi oiva aika kaivaa sitä yhteistä aikaa.

Olen alkanut ajatella kaikenlaisia asioita, ja miettinyt mm. mihin on kadonnut ihmisten kiitollisuus asioita kohtaan? Mieheni jaksaa aina muistuttaa minua siitä, että kuinka söpöä on, että olen esimerkiksi ikionnellinen, kun saan jonkun hyvätuoksuisen suihkugeelin ja sitten on ihmisiä, kun mikään ei riitä? Kaikki täytyisi olla, kuin kavereilla ja kaikki täytyisi löytyä; oma tietokone, oma kännykkä, millä pääsee nettiin, oma huone, oma sitä, oma tätä... Mutta kun sekin on kumma, kun kaikkea sitä ei aina vain voi saada. Mielestäni meidän aikaan oli niin ihana kasvaa ja vielä sitäkin vanhemman sukupolven. Lapset viihdyttivät itseään ulkona monien kavereidensa kanssa ja vain "rikkailla" oli lankapuhelin, sähkövatkain tai asunto, missä oli kaikille omat huoneet. Vaatimatonta elämää itse eläneenä, olen sitä mieltä että se teki minusta juuri sen mikä olen; ahkera kotiäiti. Uskallan sanoa olevani sitä, koska minusta se ei ole lainkaan liioiteltua. Äitini oli yksinhuoltaja, joten kaikennäköiset helpot ruoat olivat aina vain tarjolla; kalapuikot ja muusi, spaghettia, yms... Nyt saan mahdollisuuden mieheni ansiosta tehdä erilaisia ruokia ja leivonnaisia, enkä muusta puhukaan, kuin mitä ruokaa olisi kiva seuraavaksi maistaa, mitä ruokaa teen huomenna jne... Mieheni on huomannutkin sen, että ei varmaan hirveästi ole ollut erilaisia ruokia tarjolla minun lapsuudessani, vaan oli tyydyttävä siihen, mitä oli tarjolla, tai mihin oli varaa. Nykyajan lapsukaiset taas näyttävät nyrpeää naamaa melkein kaikesta. Ei oikein tiedä, mitä heille tekisi, että olisi asiat hyvin. Toisaalta, mitä lapsista kasvaa, jos antaa heidän päättää tämänkaltaisista asioista? Ei varmastikaan mitään hyvää. Epäkiitollisuutta kannattaisi miettiä itse kukin. Miksi minulle ei kelpaa mikään? Mitä luulen esittäväni? Mitä saavutan sillä, että aina olen tällainen? Epäkiitollisuus tulee jollakin tapaa takaisin, olen sitä mieltä. Oli se sitten niin, että ihmiset lakkaavat välittämästä ja auttamasta. Tai siten, että kun itselle tulee tilaisuus olla se aikuinen, omat lapset ovatkin samanlaisia, ja huomataan, että olinko oikeasti tällainen? Ompa vaikeaa. Nimenomaan, moni ei sitä tajua. Mutta toivottavasti joskus kuitenkin tajuaisivat nämä ihmiset, että ei kaikkea vain voi saada, niin kuin itse haluaa! Perhe voi tehdä puolestasi kaiken, ja ihminen ei edes tajua sitä ja vääntää vain naamansaa, että joo, olihan se ihan hyvä, joo, ei nyt niin hyvä kun sillä ja sillä... Näin ainakin ihminen onnistuu pahoittamaan monien ihmisten mielen, kun mikään ei riitä. En tiedä sitten, mutta jokatapauksessa, joskus kannattaa vain olla hiljaa, yrittää hymyillä ja sanoa kiitos. 

- Eveliina

perjantai 9. marraskuuta 2012

Moikka lukijat!

Tänään on ollut aivan täydellinen päivä, joka minuutti ja sekunti siitä oli aivan nappiin menneitä! :) Olen niin onnellinen ja täynnä iloa, että voisinpa jakaa sitä kaikille! Tänään oli mieheni ja minun ensimmäinen vuosipäivä siitä, kun menimme naimisiin ja minusta tuli virallisesti rouva Neziri. <3 :) 
Aloin muistelemaan kaikenlaisia vanhoja asioita, aina tapaamisestamme lähtien siihen kun menimme naimisiin ja tähän päivään asti. Jokainen päivä on ollut minulle, kuin rakastuisin joka päivä uudelleen mieheeni ja joka kerta yhä syvemmin. On ollut riitoja, onnea, kaikenlaisia tunteita isona perheenä kun eletään. Mutta aina on asiat selvitetty ja asioista yli päästy ja rakkaus on vain kasvanut. Ensimmäistä kertaa, kun näin tulevan aviomieheni baarissa, hänen baarissa, olin myyty! Tiesin, että tämän miehen minä haluan ja tämän miehen vuoksi voin tehdä kaiken. Hän oli silloin vielä naimisissa, mutta todella vaikeassa suhteessa. En painostanut koskaan miestäni vaan asiat johtivat niin, että hän ja hänen vaimonsa silloin, päättivät erota. Meistä tuli pari ja kaupan päälle minä sain ison perheen. <3 Kuulen yhä korvissa ensi tapaamisestamme mieleen jääneet "meidän laulumme" Celine Dionin Think Twicen ja Whitney Houstonin Saving All My Love For Youn. <3 Tulee erittäin tunteikas olo joka kerta ja se palauttaa minut hetkeen, jolloin rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni. Jätin pitkä aikaisen poikaystäväni ja muutin elämäni totaalisesti. 
Basrin kanssa avioliitto on helppoa vaikealla tavalla. ;) Temperamenttinen mies kun on, ei moni perässä pysyisi, mutta minä onneksi tunnen hänet ja miten häntä kuuluu "käsitellä", joten temperamentti ei koskaan tuota meille sinänsä ongelmaa. Basri muistaa joka päivä oikeastaan sanoa rakastavansa minua ja pussaa, halaa ja katsoo minua yhä, kuin silloin kun tapasimme. Hän jaksaa minun hulluttelujani, hankkii perheelle kaiken sen uhalla, ettei koskaan hanki itselleen mitään. Rakastaa täysillä ja on maailman mahtavin mies! En ole eläessäni tavannut miestä, joka olisi noin hyvin kasvatettu ja joka olisi oikeasti mies isolla M:llä! Maailman paras isä, paras aviomies, auttaja, vahva, uskollinen, lempeä, moni adjektiivi kuvaa minun miestäni. Onnellisuutta on se, että heräät joka päivä ja mietit, miten voisit helpottaa toisen elämää ja toisen päivää, olet valmis tekemään kaikkesi rakkaasi eteen, muistat näyttää onnellisuutesi myös hänelle. Kerrot hänelle, kuinka ylpeä olet hänestä ja hänen saavutuksistaan. Kiität, etkä koskaan tee asioita siksi, että odotat niistä kehuja, vaan siksi että haluat tehdä ne. Ymmärrät. Kuuntelet ja tuet. Rakastat. Älä ole itsekäs. Onnellisuutta on, kun näet miehesi joka päivä, mutta joka kerta hän saa sinut hymyilemään, eikä niin kuin monilla, että hän etoo tai ärsyttää sinua. Onnellisuus tekee jopa ympärilläsi olevat onnellisiksi. Onnellisuus ei ole kaikilla, mutta jokainen voi sen saada, jos vain uskaltaa sitä jahdata. Kaiken kaikkiaan onnellisuus minussa, johtuu minun miehestäni. Päivieni valo. Elämäni rakkaus. Kaunein asia, mitä olen elämässäni tähän mennessä saanut. Perhe ja sen mukana aito rakkaus. Rakkaus, joka kantaa minua joka päivä, aito ihminen minun rinnallani. Jakamassa kaiken, elämän ylä-ja alamäet. Mutta joka ei koskaan peräänny vaan menee kanssani läpi kaiken. Rakastan Sinua Basri niin suunnattomasti, että sitä on erittäin vaikea sanoin kuvailla. Olet kaunein ihminen, jonka olen koskaan tavannut ja on kunnia ja ilo jakaa elämäni kanssasi ja tuntea sinut. Olet ihanan hassu ja maailman upein mies, jota maa päällään kantaa. Toivottavasti, rukoilen Jumalaa, että saan olla sinulle vaimona loppuun asti. Hoitaa ja pitää sinusta huolta. Olet elämäni valo ja ilo, enkä haluaisi olla kenenkään muun vaimo, kuin sinun. Ylpeänä ikuisesti sinun. 

Eini ja Aso toivat meille pikku yllärin hääpäivän kunniaksi. :)
He tiesivät ettei ison perheen mamma ja pappa kauheasti kaksin olo
aikaa saa, joten nyt sitä on järjestettävä. :) Ravintola-lahjakortti. <3

Pikku "ylläri" lukijoille. :) 21+1 meneillään. Tänään ultraäänessä käyty ja todettu
vilkas terveenoloinen sikiö. <3 Rakkaus kasvaa sisälläni, malttamattoman Nezirit odottavat
viidennen lapsen saapumista. Onnen ja ilon määrää ei voi sanoin kuvailla, kahden keskenmenon
jälkeen siunaus osui meihin. <3


- Rouva Neziri

tiistai 6. marraskuuta 2012

Elämää ei sen enempää. :)

Hei lukijat,

On !kulunut taas muutama päivä, kun olen viimeksi kirjoitellut. Joten aloitan kertomalla vaikka lauantai päivästä. Minä, Aisha, äitini, siskoni ja isäpuoleni menimme käymään siellä käärmenäyttelyssä, mikä oli porin raviradalla sisätiloissa. Ei ollut mitenkään kauhean kummoinen mielestäni, 15 € sisäänpääsy oli omalla tavalla kyllä aivan liikaa! Onneksi isäpuoleni maksoi meidät kaikki sisään. :) Oli hauskaa, miten Aisha ensin pelkäsi niitä käärmeitä, liskoja ja hämähäkkejä, mutta hetken oltuaan alkoi heilutella niille ja melkeimpä jopa jutella. :D Hauska likka! Siitä sitten menin vielä äitini työ, jossa he tarjosivat minulle tortilloja, samana päivänä Musliminaapurini toivat minulle itse tekemää leipää, jossa oli perunaa ja purjoa, oli tosi hyvää! :) Ja olin todella yllättynyt. Mutta tapana on vähän kuin "maksaa" saatu apu takaisin. 
Eilen käytiin Aishan kanssa kaupungissa syömässä jätskiä ja leikkimässä hieman sokoksessa ja angry birds-liukumäessä torilla. Aisha on ansainnut kyllä hieman extra kivaa nyt, kun vihdoinkin lopetettiin häneltä maidon juonti öisin. Pari ekaa yötä oli kyllä aikamoista huutamista, jopa meidän perheen isännän "ajoi" sohvalle nukkumaan, kun oli pakko ottaa se minun viereeni, että sain rauhoteltua häntä. :) Temperamenttinen tyttö minulla kyllä on, mutta syötävän suloinen!
Tänään kävin Aishan kanssa leikkipuistossa kahdesti ja hän nautti siitä kovasti, kun tuli kylmä poikettiin mummulassa sumpilla, ollaan aika useasti siellä,  mutta asuu vain niin lähellä, että sinne on helppo mennä. Oli silti kauhia kiire kotiin, koska kädet syhysivät halusta saada leipoa suklaapiirakkaa ja Runebergin-torttuja. Molemia rupesi hirveästi tekemään mieli! Lisäsin kuvan niistä tuohon alle, ans kattoa kuinka paljon on vielä huomenna jäljellä? ;)
Huomenna luvassa Einin kanssa ajan viettoa kaupungissa, jossa Aisha rakastaa yli kaiken olla. Siellä on niin paljon ihmisiä, että tyttö nauttii. Mutta eipä tässä kai muuta tällä kertaa, seuraavaan kertaan! :)



- Eveliina

torstai 1. marraskuuta 2012

Ajan kulutusta.

Moi!

Mieheni ollessa työmatkalla oulussa taas, yritin hirveästi keksiä itselleni tekemistä, että aika kuluisi nopeasti. Hän saapuu vasta keskiyöllä takaisin, ja nyt jo kuolen ikävään. :)
Eli, eilen minä, Aisha ja siskoni Milla mentiin kaupunkiin katsomaan Millalle talvikenkiä ja takkia, löysi muuten tosi kivat! (tässä linkki siskoni blogiin: http://dreams-milla.blogspot.fi/) Ja itse ostin itselle rikkoutuneen Loreal aurinkopuuterin tilalle uuden, koska rakastan, miten se tuo hehkua iholle. (L'Oreal Glam Bronze Sun Radiance Trio Compact Powder) ja aika kului tosi hienosti. Millan jos jonkun kanssa menee aikaa kaupungissa! :D On se sellanen tyttö, ettei ihan mikä vaan kyllä kelpaa. Sain myös kauan kaivatun Christina Aguileran Red Sin-hajuveden äidiltä myöhäsenä syntymäpäivälahjana. :) Nam, että tuoksuu ihanalle!
Sitten tänään minä ja Aisha lähdettiin klo 11.00 linja-autossa uudestaan kaupungille ostamaan Aishalle DVD:tä ja lelu kassakoneen. Sekä itselle löysin kajalin, josta on tullut luotto kajal minulle, ei kulu heti pois ja pysyy "sisäsilmässä" hyvin. (Maybelline MasterDrama khol-liner) Minusta on nykyään tullut enemmänkin tällainen meikki/hajuvesifriikki, kuin vaatefriikki. :D Vaikka en meikkaa todellakaan usein edes, mutta silti pakko niitä saada! ;)
Iltapäivällä aloin väsätä reseptejä naapurin Muslimeille siitä afganistanilaisesta "toffeesta" ja sain päähäni tehdä heille tuoreita sellaisia, koska edelliset joissa autoin vähän eivät kuulemma oikein onnistuneet mittakuppien puuttumisen takia. Olivat iloisia kun saivat ne ja minä tulin iloiseksi, kun sain tehdä jonkun muun iloiseksi! :) Mieheni aina vitsaileekin minulle, että ei me voida kaikkia naapuri Muslimeita ruokkia, kun olisin koko ajan viemässä jotakin. :D Hömppä-nainen. Lopuksi oli sitten perinteinen mummu-visiitti äitini luona, jossa Aisha rakasti olla hirmusesti, raukka-äiti joutui koko matkan kantamaan Aishaa sylissä heiltä meille, kun Aisha ei suostunut muuhun, kuin hänen syliinsä. :) 
Ja, ja, ja... Nyt valvon ja odottelen rakastani kotiin. On tuntunut, kuin toinen pala sielua olisi matkalla ja toinen pala taas vaan kaipaa sitä toista. Aina kun kuulen hänen äänensä puhelimessa, toivon että hän jo saapuisi. Outo, mutta totta. Rakasta tulee jo alle päivässä ikävä. <3 
Lisäsin vielä muutaman kuvan alle viimeisistä hankinnoista, aurinkopuuteri unohtui siis kuvasta, mutta kuitenkin. Sekä muutaman sinisessä huivissa nappaamani kuvat itsestäni.

Kokeilin laittaa hieman sinistä luomiväriä
Eyelineriksi.


Masterpiecen uusi ripsiväri, joka korostaa silmiesi luonnollista väriä.
Sinisille, vihreille ja ruskeille silmille suunniteltu. Kuvassa myös uusimmat
luomivärini, joihin olen nyt ihan hullaantunut.