Nyt meikäläinen istuskelee television ääressä katsellen vanhaa lempisarjaansa sinkkuelämää. Yksin. :O Missä on minun perhe? Tämähän on outoa. Teinit meni varmasti toista tai kolmatta kertaa koko aikana, kun olen ollut heidän elämässään mummulaan yöksi. Ja tuo pienin pirpana sai valvoa juuri mamin kanssa melkein yhteentoista ja nyt hänkin nukkuu. Mutta nyt laskeutui hiljaisuus...
Olen toki kaivannut aikoja, kun ei tarvi jutella kenellekään, saa vain olla, mietiskellä, mutta olis nyt silti se mies tässä, kun kerrankin asunto on tyhjä! :D Mies, minne sinä nyt menit? Ai, huppista. Töihin tietty! Mutta okei. Hauska fiilis, rentouttavaa jopa... Mutta ei sitä ison perheen meteliä kyllä mikään kuitenkaan korvaa, ja sitä vain jotenkin tulee ikävä. Perhe on niin iso osa minun elämääni, että sitä ei osaa arvostaa kunnolla, kun koko ajan painaa tuolla jossain ulkona pikkusen kanssa viihdyttäen häntä ja sen jälkeen aina täytyy kotikin ylläpitää ja ruoka olla pöydässä, ettei oikein ehdi miettimään asioita syvällisesti. Itse henkillkohtaisesti olen tehnyt sen verran isoja muutoksia elämässäni näiden muutaman vuoden aikana, mitä en koskaan uskonut tekeväni, edes pakosti perheeni takia.
Mutta nyt, elän perhettäni varten. Olen uhrannut paljon ja luopunut paljosta, mutta myös saanut tilalle tuplaten. Viisautta, kunnioitusta, rakkautta ja onnellisuutta. Sekä paikan Neziri-perheen mammana, joka hoitaa asiat kotona ja pitää huolta, jos on tarve. Se tuo itselle varmuutta ja iloa, kun katselee joitain ikäisiäni, joilla ei vielä ole mitään tämänkaltaista, tai jotka vasta sopeutuvat. Mutta loppujen lopuksi, perhettä ei tule perustaa ennen kuin uskoo, että kaikki se, mitä perheeseen kuuluu, tulee mennä sinun tarpeidesi edelle, sitä mieltä minä olen. Olin erittäin onnekas, että kun tapasin Basrin sain hänen mukanaan perheen. Totuin jo alusta asti, millaista se on, ja kun saimme ensimmäisen yhteisen lapsen, ei perheessä ollut minulle mitään uutta, vaan olin jo tottunut lapsiin. Muutkin voisivat vain päästä irti ja lopettaa ainainen "oman ajan" vatvominen ja sen etsiminen. Omaa aikaa on, kun katsot perhettäsi ne muutamat ei-kiireiset sekunnit päivässä ja tajuat, että tässä on minun perhe, olen onnellinen. Ei elämäni olisi täysi ilman heitä. Omaa aikaa on kun nautit siitä, mitä sinulla jo on ja tajuat sen ennen kuin on liian myöhäistä. Oma aika on vain taru, johon kaikki nuoret äidit luulevat haluavansa pyrkiä. Oikeasti, se on rauha jota he etsivät.
- Eveliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti