Oli itseasiassa aika hauska, kun sanoin äidilleni, että aivan varmasti jos mieheni katsoo ulos ja näkee että ulkona sataa kauheasti, hän varmasti säälii minua ja haluaisi tulla viemään autolla ja kas kumma, kun tulin kotiin hän oli käynyt etsimässä meitä autolla. :D <3 Siitä itseasiassa haluaisin kirjoittaa ainakin hieman tässä alussa. Rakkaus on ihmeellinen asia, jota ilman minusta ihminen ei voi elää. Moni suhteeni alussa, olen siis naimisissa makedonialaisalbaanialaisen miehen kanssa, sanoi ettei ulkomaalaisiin voi luottaa yms.. Ei kannata, se pettää ja se ei ole luottamuksen arvoinen. Se pitää sinut vain sen kuuluisan "nyrkin ja hellan" välissä ja kaikkea sen sellaista. Mutta monipas ei jaksa sen vertaa kysellä tai olla kiinnostunut, että näkisi asian todellisen laidan. Nimittäin olen tavannut elämässäni ensimmäistä kertaa sellaisen ihmisen, jonka kanssa voin itkeä, nauraa, jonka kanssa voin jakaa kaikki ilot ja surut. Harvoin tulee sellaisia ihmisiä vastaan ihmisten elämään, tuntuu kuin ilman häntä sielustani puuttuisi pala, hän on ajatuksissani koko ajan. <3 Monasti sitä menee naimisiin sen toiseksi parhaan vaihtoehdon kanssa, vaikka vieläkin parempi vaihtoehto voisi olla olemassa, mutta ihminen ei uskalla sitä tutkia.
Hän huolehtii samalla minusta, neljästä lapsestamme, siskoistani jos on tarve, sekä auttaa minua auttamaan minun äitiäni. Joskus tuntuu hänen olevan maanpäällinen enkeli, joka on vartavasten minulle lähetetty suojelemaan minua ja tekemään elämästäni täyden. Ilman miestäni, en olisi se mikä minä olen nyt, ja tiedetään tiedetään, nyt moni ajattelee, että joo just muslimi siitä tuli! Mikä hyvä se sellainen on?!! Mutta minä sanon, että jos se on pahaksi etten juo alkoholia ja syö sianlihaa ja osaan käyttäytyä suurinpiirtein hyvin, toki meikäläiselläkin joskus hermo menee, niin on se ihme jos se tekee minusta huonon? Minusta jopa tuntuu, että olen kasvanut järjellisesti, minulla on hyvät elämänarvot ja osaan arvostaa elämää paljon paremmin, nyt kun minulla on ollut kypsä mies minua rakastamassa. Olen ikuisesti kiitollinen rakkaalleni, ja tuntuu kuin en koskaan voisi häntä tarpeeksi kiittääkkään. Toivottavasti saan jakaa mieheni kanssa vielä monta vuotta tästä eteenpäin, se olisi minulle suuri ilo ja kunnia.
With all love and pride to be Your Wife
Eveliina
Siinä me, kun meidät vihittiin 9.11.2011 Porin maistraatissa.
Postaukseni tarkoitus on toivoa, että muutkin jaksaisivat etsiä tai ainakin uskoa, että heillekin on samanlainen sielunkumppani jossakin. Onhan asianlaita niin, että Insallah, eli jos Jumala suo, sinä ja miehesi tulette olemaan lopun ikänne yhdessä, lapset muuttavat ajan kanssa omiin perheisiinsä, olkaa onnellisia ja rakastakaa! Työstäkää suhdetta ja siihen ei kuitenkaan kannata kiirehtiä jos sellaista ei vielä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti