sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Millaisia Muslimit OIKEASTI ovat?


Olen monasti törmännyt tiettyisiin asenteisiin, jotka kohdistuvat meihin Muslimeihin. Minun täytyy hieman selventää asioita teille. Koska kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää.


Ensinäkin, ihmiset puhuvat aina siitä, että kuinka paljon vaimoja meidän Muslimi miehillämme on. Vastaukseni teille: YKSI. Yleensä on vain yksi vaimo yhtä miestä kohden. Pyhä kirjamme Koraani opettaa, että Muslimimies saa ottaa korkeintaan neljä vaimoa, sillä ehdolla että pystyy kohtelemaan kaikkia tasavertaisesti. Ja tämähän ei voi olla mahdollista, eli Koraani periaatteessa kieltää moniavioisuuden.
Toiseksi ihmisillä näyttää olevan hirveä ongelma Musliminaisten kotiin jäämisestä. MITÄ?! Mitä vikaa siinä on, että haluamme kasvattaa lapsemme itse ja opettelemme kokkaamaan? Mitä vikaa on siinä, että pidämme kotimme puhtaana? Mitä vikaa on siinä, että meitä kiinnostaa oikeasti olla hyvä vaimo? Siis tarkoitan oikein kunnon vaimo? Ja ihan vain tiedoksi, meidän upeat Muslimmiehemme haluavat työskennellä, ja aikovat työskennellä niin paljon, kuin se vaatii ylläpitämään hyvä elämä, jotta Muslimiperheiden äidit saavat jäädä kotiin nauttimaan omasta perheestään.
Kolmanneksi Muslimeista puhutaan aina, että he hakkaavat ja pettävät: ei tule tapahtumaan, jos olet hyvä vaimo. Ei ole väliä mikä tai mitä olet, ihmiset joskus pettävät. Siinä ei ole kyse uskonnosta. Joten älkää yrittäkö laittaa sitä meidän niskaamme. Ja mitä lyömiseen tulee, Koraani sanoo, että jos nainen on uppiniskainen häntä voi lyödä (tai hieman läpsiä. ;)) Mutta oikeasti, kuka nyt ei joskus kaipaisi pientä läpsäisyä silloin tällöin. Minä ainakin. Mutta yleensä, tällaistakaan ei tapahdu Muslimiperheissä. Miten on mahdollista, että kun suomalainen tappaa koko perheensä kylmästi, ja vielä useasti on näitä perhesurmia, muuallakin maailmassa, ei kukaan puhu että kristityt tekee sitä ja kristityt tekee tätä. Aika epäreilua minusta.
Ja viimeiseksi on se pahamaineinen ja paljon puhuttu Hijab, tarkoitan siis Muslimihuivia ja vaatetusta. Se on VALINTA, siis aivan OIKEASTI. Minä valitsin sen itse, ja mieheni sanoi minulle ettei minun pitäisi. Silti valitsin sen, ja tiedoksi, EN SAANUT NOKKAANI! (Tai niin kuin joku puhui minusta joskus: oppiihan miten naisia käsitellään siellä ählämimuslimikulttuurissa, joko on saanut koteloon?! En ole.) Jotkut ihmiset, kuten kristityt jotka roikottavat ristiä kaulassaan, ovat vain yksinkertaisesti ylpeitä uskonnostaan, ei siinä ole mitään muuta ihmeellistä. Jotkut Muslimit tuntevat tarvetta peittää itsensä kokonaan, vain koska heistä siltä tuntuu. Tottakai voit löytää, jos oikein etsit, Muslimeita jotka kertovat, että heidät on pakotettu siihen, mutta siinä ei tee kukaan muu väärin, kuin se pakottaja. On turha syyttää koko Muslimiyhteisöä siitä. Hijab on kuin Islam kokonaisuudessaan: Elämän tapa. Takaan Teille lukijat, että se suojelee meitä Musliminaisia 100 prosenttisesti ja tekee meistä ainutlaatuisia. Sillä pienellä vaatekappaleella, olemme niin ylpeitä siitä että olemme Muslimeita, haluamme näyttää koko maailmalle, että olemme Muslimeita. Ei siksi, että haluaisimme mitenkään ärsyttää niitä, jotka EIVÄT ole, vaan yksinkertaisesti siksi, että se tekee meistä kokonaisen ja eheän. Se tekee meistä meidät. (On niitäkin toki, jotka eivät huivia käytä, se ei ole pakko.)
Muslimiperheet ovat aivan normaaleja perheitä, PAITSI, että yritämme noudattaa Allahin sääntöjä, mikä on minusta erittäin erittäin hyvä. Siinä ei ole enää kyse MEIDÄN uskonnostamme, jos jotkut Muslimit päättävät olla noudattamatta polkua oikein, on niin paljon kulttuurillisia eroja.Oikean Muslimin, mielestäni, pitäisi olla rauhallinen, vakaa, ahkera, nöyrä, jalo, ystävällinen, avulias, kaunis persoona ja Allahin työläinen, joka tekee todella tärkeää työtä, joka ei ole sitä mitä TE näette televisiossa. Antakaa meille mahdollisuus, ja ellette anna…


Niin älkää. Se on teidän menetyksenne.

-Eveliina

5 kommenttia:

  1. Kirjotat tosi taitavasti ja asiatekstiä!

    http://lifewithjassus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon. Olen aina halunnut kirjoittaa jostakin sellaisesta asiasta, jolla on merkitystä ja joka on lähellä minun sydäntä. :)

    VastaaPoista
  3. Allah käskee Koraanissa (9:5) tappaa vääräuskoisia kaikkialla missä heitä tapaavatkin. Voisitko muslimina selittää tämän kohdan minulle? http://perjantaisaarna.blogspot.fi/2012/04/koraani-95-katumuksen-suura.html
    Toinen asia mikä vaivaa minua on se, että muslimien tulee noudattaa Profeetta Muhammadin esimerkkiä. Profeetta oli kuitenkin näin länsimaisesta näkökulmasta varsin kiistanalainen persoona: http://jumalanorja.blogspot.fi/2012/07/muhammadin-elama-ja-sankariteot.html

    VastaaPoista
  4. Herra ei nyt ymmärrä, tarkoitin että monet ihmiset kuvittelevat että jäämme kotiin pakotettuina, tai alistettuina siihen. Ja olen kyllä ollut jo vakituisessa työsuhteessa ja minulla on koulutus, kun palaan töihin, mutta jos Jumala suo, saan jäädä kotiin kunnes lapset ovat eskarissa. Niin mutta mielestäni nekin, kunniamurhat, ovat perhesurmia, siihen on vain sekoitettu uskonto, Kas kumma kun jotain taphtuu suomessa, ei ikinä sanota uskonnosta mtn, se on outoa. Suomalaiset suhteet näyttää kukoistavan, kun mies on nainen ja nainen on mies suhteessa. :D Joskus on hyvä vähän palauttaa naisia todellisuuteen, etteivät täysin kasvata itselleen munia, suomessakin se olisi ihan kiva joskus nähdä suomalisia miehiä, eikä suomalaisia miesnaisia, joiden miehet siivoavat ja tekevät ruokaa ja leipovat ja naiset käyvät töissä ja käyvät bailaamassa tyttöjen kesken öljynvaihdoissa. On miljardi lumihiutaletta joo, mutta talvi on kerran vuodessa.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista tuo islam, sehän on kristilliseltä kannalta puhdasta saatananpalvontaa. Kun lukee islamista laadittua rikosilmoitusta, niin eipä muuhun tulokseen voi kyllä tullakaan. Sellainen on jumala, millainen on profeetta eli vakka kantensa valitsee. Rikosilmoitukseen voi tutustua tuolla:

    http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html

    VastaaPoista